Puhdas impulssi ja Totuuden lukon avain?

Syvältä ihmisen sisältä nousee kaipaus tietää alkuperästämme, kuka minä todella olen? Kun tämä puhdas impulssi saapuu mielen havaintokenttään, niin mieli tulkitsee sen ulkoisesti: “tämä kaipaus…… sen täytyy tarkoittaa, että ollakseni onnellinen tarvitsen jotakin…”, ja sitten mieli alkaa suuntaamaan huomiota erilaisiin objekteihin, jotka voisivat tuoda tyydytystä ja peittää tämän alkuperäisen kaipauksen. Mikään ei tietenkään toimi muuta kuin ehkä hetkellisesti.

Totuuden etsijä on jo väsynyt onnellisuuden tavoittelun kissahiirileikkiin, hän on ottanut askeleen eteenpäin ja asettanut itselleen päämääräksi ottaa selvää siitä mikä oikeasti on totta, mitä on todellisuus?

Totuuden etsijän yksi voimallisimmista työkaluista on hiljaa istuen tapahtuva itsekysely. Katsotaanpa käytännöllistä esimerkkiä.

Henkilö on sitoutunut Totuuteen löytämiseen, ja sitoutumisen konkretisoimiseksi on päättänyt herätä joka aamu klo 6 istumaan tunniksi hiljaa, ja tekemään saman illalla klo 18. Katsotaan yhden tällaisen session etenemistä.

Henkilö istuu hiljaa ja ajatuksia alkaa nousemaan erilaisiin asioihin liittyen.

Ajatus 1: “tässä hiljaa istumisessa ei ole mitään järkeä, ryhdy tekemään x”.

Henkilöllä on valinta joko uskoa tuohon ajatukseen tai olla uskomatta. Ajatuksen totteleminen - istumisen keskeyttäminen jonkin triviaalin asian vuoksi vahvistaa uskomusta ajatuksiin ja mieleen, mielen todellisuuteen.

Sen sijaan, henkilö voi kysyä “kenelle tuo ajatus nousee” samalla kääntäen huomionsa 180 astetta - pois ajatusobjektista ja ajatuksen lähteeseen, ajattelijaan itseensä. Syklin voi päättää sinulle parhaiten resonoivaan toteavaan kysymykseen esim.

“Taas yksi ajatus, mutta janoan tietää alkuperästäni” tai

“Taas yksi ajatus, mutta kuka minä todella olen?” tai

“Taas yksi ajatus, mutta mikä oikeasti on totta?”.

Lyhennä edelliset itsellesi sopivaan muotoon, ehkä vain kaksi sanaa: “Ajatus, totta? tai “Ajatus, minä?”

Edellä kuvattu on prosessi, jota tulisi toistaa koko session ajan. Eli odotetaan ajatusta, katsotaan mikä ajatus on kyseessä, ja käännetään huomio 180 astetta, ja päätetään kysymykseen, ja ollaan hiljaa kunnes uusi ajatus havainnoidaan. Uudestaan ja uudestaan. Jokaikinen päivä, oletuksena lopun elämääsi kunnes toisin näytetään. Jos todella haluat Totuutta, niin tee sitoumus sen suuntaisesti!

Mutta katsotaanpa vielä tarkemmin miksi edellä kuvattu on mahdollisesti Totuuden lukon avain.

Nousevat ajatukset (pl. aidosti funktionaaliset ajatukset) kertovat siitä minkälaisia valeitsejä ohjaa toimintaamme

Otetaan esimerkki: Totuuden etsijän valeitse. Sen muodostuminen on tarpeellinen ensin, jotta energia ja huomio maailmallisista kunnianhimoista siirtyy totuuden tavoitteluun, haluun tulla Totuudeksi hinnalla millä hyvänsä. Mutta myös tämä valeitse pitää purkaa pois kun aika on käsillä. Totuuden etsijän valeitse saattaa ilmentyä esim. seuraavanlaisesti:

Totuuden etsijä puhuu itselleen: “En ole saanut vastausta kysymykseen alkuperästäni, mutta….”

• jonkin henkisen kirjan lukeminen voi viedä jotenkin minua eteenpäin
• jonkin henkisen opettajan tapaaminen voi viedä jotenkin minua eteenpäin
• johonkin henkiseen tapahtumaan osallistuminen voi viedä jotenkin minua eteenpäin
• henkisen kumppanin tapaaminen voi viedä jotenkin minua eteenpäin

Kaikki edelliset uskomukset / ajatukset kertovat siitä, että etsijä uskoo, että jostakin ulkoisesta voi olla apua totuuden etsinnässä. Ja universumi on sikäli lempeä, että se antaa etsijälle mahdollisuuden kokeilla aivan niin montaa asiaa kuin se vain haluaa ja näkee tarpeelliseksi. Ehkä vuosien tai vuosikymmenien totuuden etsinnän jälkeen, etsijä saattaa tulla siihen pisteeseen, että on jo kokeillut kaikkea, ja saanut todistaa kerta toisensa jälkeen, että “tämäkään ei toiminut”. Etsijä menettää toivonsa ja saattaa tulla lohduttomalta kuulostavaan loppupäätelmään:

“En ollut Totuuden arvoinen, epäonnistuin ainoassa asiassa millä todella oli merkitystä minulle”.

Niin lohduttomalta kuin etsijästä saattaakin tuntua tässä vaiheessa, niin tämä on oikeasti hyvä paikka olla. Silloin kun mieli luovuttaa, saattaa Armon valo päästä paistamaan läpi.

Funktionaalinen mieli

Mitä jää jäljelle henkisestä etsijästä Totuus-realisaation jälkeen, kun vapaudutaan valheellisen identiteetin harhasta?

Lyhyt vastaus: jäljelle jää läsnä oleva Totuus (itsestäni ja maailmasta), funktionaalinen mieli, keho,  persoonallisuus muuttumattomana ja uniikki kokoelma jäljellä olevaa työstettävää karmaa tallentuneena psyyken syvempiin osiin.

Funktionaalista mieltä tarvitaan tyypillisesti esim. työssä ja päivittäisten pienten ongelmien ratkaisemisessa. Totuus-realisaation jälkeen mielen paikka ja tehtävä on selvä: se on nimenomaan pienten päivittäisten ongelmien ratkaisija, käyttöväline. Mieli on täysin alistunut lähteelleen, puhtaalle tietoisuudelle. Se on suurimman osan aikaa hyvin hiljaa. Jos ei ole mitään erityistä käytännön asiaa selvitettävänä, niin mieli lepää ja skannaa “kenttää” odottaen kentästä kumpuavaa käskyä aktivoitua johonkin suuntaan. Tämä sisäinen ohjaus operoi hienovaraisen puhtaaan tunteen tasolla. Ei ole kyse ajattelemisesta, vaikka ohjaus on mahdollista pukea ajatuksiksikin toki. Mikäli mielessä olisi mitään kohinaa (haluja tai pelkoja), jäisi tämä ohjaus huomaamatta.

Strategiat

Henkisen etsinnän sivupoluille on todella helppo harhautua mikäli ei ole hyviä strategioita siitä kuinka päästä suorinta tietä kotiin. Etsijänä, minulle kaikista hyödyllisimpiä tienviittoja sain amerikkalaiselta Bart Marshallilta, jota pidän tärkeimpänä henkisenä opettajanani (hän itse on ponnistanut Richard Rosen alulle laittamasta TAT Foundationista). Bart on kirjoittanut erinomaisen artikkelin 'Strategies', johon kannattaa tutustua. Tuo artikkeli voisi olla hyvä suomentaa, mutta ajattelin nyt kuitenkin kirjoittaa oman listani henkisen etsinnän strategioista ajatuksella "Jos olisin nyt aloittamassa henkistä etsintääni, niin mitä tekisin". Tämä listan asioita suosittelen tietenkin, jotka eivät voi sanoa 100% varmuudella saaneensa lopullisen vastauksen kysymykseen "Kuka tai mikä minä olen?".

1. Janoa Totuutta enemmän kuin mitään muuta. Kehitä palavaa halua "tulla" Totuudeksi, vilahdusten näkeminen mielen tasolla ei riitä! Kasva Totuuden janossa päivä päivältä. Tutustu kirjallisuuteen inspiroituaksesi ja saadaksesi perusymmärrys henkisestä etsinnästä.
2. Järjestä elämäsi Totuuden etsinnän ympärille. Järjestäisin elämän ympärillä ja elämäntavat siten, että on aikaa, rauhaa ja ajatuksen kirkkautta sisäänpäin KATSOMISTA varten: kuinka mieli toimii? Miksi teet mitä teet? Kuinka teet valintoja päivän aikana? Yksinkertaista ja rauhoita päivittäistä olemista, lopeta säntäily sinne tänne fyysisesti, ajatuksissa ja netissä. Tee henkisestä etsinnästä ensimmäinen prioriteetti. Jos et ole varma esim. opiskelualastasi, niin voit tehdä jotakin yksinkertaista fyysistä työtä. Älä usko mihinkään "pitää"-ajatuksiin elannon ansaitsemisen suhteen. 
3. Kyllästä tunteesi ja toimintasi totuudellisuudella. Jalkauta saamasi oivallukset sydämen ja kehon tasolle. Mutta kuinka? Jos tuntuu, että olet saanut jo jotain henkisiä oivalluksia, niin kerää yhteen kourallinen henkisiä etsijöitä ja auta tätä porukkaa heidän omassa etsinnässään tekemällä heille kysymyksiä viikottaisissa tapaamisissa. Kuulostaa yksinkertaiselta neuvolta, mutta 99% etsijöistä ei koskaan saa laitettua tätä käytäntöön johtuen erilaisista rationalisoinneista. Osoita, että olet poikkeus sääntöön! Tavatkaa viikottain ja keskustelkaa erilaisista rajoittavista uskomuksistanne siten, että muut voivat tehdä kysymyksiä niistä. Puhu julki kaikki persoonalliset huolet ja epäilykset etsintään liittyen ja anna muiden kyseenalaistaa ne. JAA kaikki löytämäsi tiedon kultajyvät, internet-linkit ym. ryhmän kanssa. Älä panttaa mitään, älä paasaa mistään. Kultivoi asennetta "en tiedä mitään". Pidä auttamisen kanava auki, äläkä ajattele henkistä etsintää minään yksilöllisenä sankariprojektina. Yksilöllinen eteneminen on egoistisen mielen sudenkuoppa, älä lankea siihen.
4. Luota omaan välittömään kokemukseen ja intuitioon enemmän kuin siihen mitä luet tai mitä joku sanoo! Yksinkertaista monimutkaista! Totuutta ei löydy älyllisestä akrobatiasta, mutta tarvitaan kirkas, vakaa ja tasapainoinen mieli, jolla katsoa. 
5. Kontemploi kehon kuolemista. Vaikka olisimme heränneitä mielestä, niin meidän identiteettimme muodostuu pitkälti kehokuvan pohjalta. Pidä kehosta hyvää huolta, mutta älä tee siitä elämäsi keskipistettä, et ole kehosi! Kuuntele kylläkin mitä keho sanoo, kehon signaaleihin voi luottaa, kuuntele sen viestejä. Mutta lopulta, kehon kuolema on väistämätön, joten älä kiinny siihen.
6. Aloita yksinkertainen ja elegantti ajatusten tarkkailumeditaatio seuraavan ohjeen mukaan, jos se tuntuu hyödylliseltä sinulle. Älä anna yksinkertaisuuden hämätä, annan seuraavan suosituksen kokeiltuani lähes kaikkia mahdollisia erilaisia meditaation muotoja!

Tarkkaile ajatuksia joko silmät kiinni tai auki, istuen tai liikkeessä. Mistä ajatukset ilmestyvät ja mihin ne katoavat välittömän kokemuksen pohjalta? Ole valppaana juuri sinä hetkenä kun uusi ajatus ilmestyy. Kun se tapahtuu, sano hiljaa mielessäsi "plop" (kuin saippuakupla puhkeaisi), ja astu ulos ajatuksesta sanomalla: "Ajatus, ei mitään todellista". Anna ajatuksen kadota, ja odota uuden ilmestymistä, ja toista prosessi yhä uudestaan. Tee tätä harjoitusta erilaisissa päivittäisissä tilanteissa, mutta myös hiljaa paikallaan istuen tai maaten. Katso ajatuksia, mutta älä usko siihen mitä ne sanovat, toimi ennemminkin sen mukaan mikä tuntuu hyvältä ja oikealta.

Vastaus

Näyttää siltä, että henkinen etsintäni on päättynyt. Sain vastauksen ekistentialistiseen peruskysymykseen, johon usein tapaamisissamme olen sanonutkin hakevani vastausta, mutta en sitä vain ollut saanut - vaikka tiesin (uskoin), että sellainen on mahdollista saada.

Saamani "vastaus" ei ole älyllinen tai filosofinen. Vastaus on läsnä päivittäisessä olemassaolossani siten, että pelko ja epävarmuus ovat poissa. Olen sisäisesti vapaa ja konfliktiton. En ole riippuvainen ulkopuolisista tietolähteistä (kirjoista, tähdistä tai guruista). Enkä usko enää kovinkaan moneen asiaan.

Henkinen etsintä, "vastauksen hakeminen", on mielestäni ainoa asia mitä kannattaa tavoitella elämässä, kaikki muu hoituu ja järjestyy siinä sivussa sitten tavalla tai toisella. Henkinen etsintä, joka ulkopuolelta tarkasteltuna saattaa antaa vaikutelman "ei kovin tuottavaa tai hyödyllistä toimintaa", on myös mahdollista saada päätökseen, olenhan tästä itsekin elävä esimerkki. Eikä tarvitse olla iän puolesta vanha tai muutoinkaan mitenkään erityinen (esim. älykäs). Tarvitaan lähinnä rehellisyyttä katsoa uskomuksiaan, vilpittömyyttä, sinnikkyyttä ja luottamusta siihen, että Totuus joka tulee elävästi läsnäolevaksi on "kohtuullisen" vaivannäön arvoista. Elämä ilman pelkoja ja epävarmuutta, sisäisesti vapaana, se vain nyt on aika mukava juttu.

Aika usein Itsekyselijät -tapaamisissamme olen ollut moderaattorina, mutta silloin kun olen ollut kyseltävänä, olen kokenut hyödylliseksi muiden tekemät kysymykset minulle. Ne ovat auttaneet minua katsomaan omiin uskomuksiini ja oivaltamaan myös, että kovin henkilökohtaiselta tuntuvat asiat eivät lopulta olekaan niin henkilökohtaisia kuin olen kuvitellut. Itse asiassa on vain yksi elämä, eikä se ole millään tavalla persoonallinen, vaikka kuinka yrittäisimme laittaa sille nimilapun ja katsoa sitä nimilapullamme varustetun linssin läpi.

Kiitos siis kaikille Itsekyselijät -tapaamisiin osallistuneille näiden vajaan parin vuoden aikana (marraskuusta 2010 alkaen). Jokainen osallistuja on osaltaan vaikuttanut ryhmän jatkuvuuteen ja jokainen esitetty kysymys on auttanut jotakuta toista katsomaan jotakin uskomustaan. Sisäänpäin katsominen on aivan ensiarvoisen tärkeää. Kun viimeinenkin uskomus, josta on kuvitellut "minän" löytyvän, on katsottu ja nähty vain uskomuksesi, siis epätodeksi (kaikki uskomukset ovat olevaan todellisuuteen rinnastettuna fiktiivisiä), niin silloin ollaan portilla...... ja on otetteva vain pieni askel portista sisään, ja.... Kun astuin tuosta portista, niin "minä" oli poissa.

"Minä" edellä viittaa erillisyyden tunteen synnyttävään minätuntemukseen, ja se on poissa. Ulkoisesti kaikki on ennallaan, keho ja mieli jatkavat toimintojaan kuten ennenkin. Persoonallisuus on sama kuin aikaisemminkin. Mutta minä vain on poissa. Se ei siis kulje mukana päivittäisissä aktiviteeteissä. Mikä suuri helpotus ja keveys.

Jos sanoisin, että sinua ei ole olemassa, eikä koskaan ole ollut, niin miten reagoisit? Tuo väittämä: "Sinua ei ole olemassa" - kun sillä viitataan erilliseen itseyteen - on nimittäin fakta. Mutta älä muodosta tästä uskomusta itsellesi, vaan aloita tutkimaan asiaa. Tämä tutkimus saattaa olla mielenkiintoisin ja seurauksiltaan kauaskantoisiin, mihin vain voi ryhtyä. Kyseenalaista kaikki, ole valmis päästämään kaikesta irti, älä pelkää mitään. Muista myös, että apua on saatavilla ja on hyvä pitää kanava auki muiden auttamiselle, jos ei muuten niin vaikkapa vain tekemällä hyviä kysymyksiä. Kysymyksessä on ihmettelyn alku, ihmettely saattaa johtaa jonkin asian uudelleen arviointiin, saatat nähdä kuinka asia todella on, ei vain kuvitelmissa. Sitä mikä on kerran nähty, ei voi unohtaa. Näkemisen täytyy kuitenkin kehollistua, mikä tarkoittaa sitä, että psykofyysisemotionaalinen kokonaisuus on linjassa Totuuden kanssa kaikin tavoin. Vasta silloin on otolliset olosuhteet tapahtua jotakin mitä kutsun minuudettomuuteen rojahtamiseksi. 

Minuudettomuuteen rojahtaminen on suurin mahdollinen siunaus mitä voi saada. Sitä ei voi ansaita mitenkään, se on Lahja, joka annetaan ilman syytä kun aika on kypsä. Näyttää kuitenkin siltä, että Totuuden palava jano ja kanssaetsijien auttaminen ovat olleet läsnä säännönmukaisesti sellaisten henkilöiden elämässä, joille se on tapahtunut.

Pieniä välähdyksiä minuudettomuudesta on mahdollista saada ihan arkisissa tilanteissa , "flow"-kokemuksissa ja meditaatiossa, mutta vasta lopullisen vastauksen saaminen kysymykseen "Kuka minä olen?" antaa syvän rauhan, joka ylittää ymmärryksen, eikä järky mistään.

Tässä kaikki mitä halusin jakaa tänään. Nähdään tapaamisissamme ja tutkitaan mikä on todellista ja mikä ei.

Totuuden ja rauhan toivotuksin :-)

Kysymysessee

Tässä jälleen yksi hieno kontribuutio Itsekyselijät -blogiin. Tämä kannattaa lukea hitaasti ja pohtien. Kiitokset kirjoittajalle!

Ajattelin tässä tekstissä esittää muutamia kysymyksiä ja katsoa mihin ne kehittyvät, en välttämättä antaa vastauksia mutta ehkä hieman syventää niitä kysymyksiä.

Ensinnäkin minkä takia lähdit tai aloitit tällä tiellä kulkemisen? Itse olin masentunut ja en pitänyt itsestäni tai siitä minkä näin itseni olevan ja halusin parantaa tuota minää ja päästä masennuksestani eroon. Ehkä joku koki jonkun shokin joka sai hänet kyseenalaistamaan arvojaan ja elämäntyyliään tai ehkä joku vain luki kirjan ja joku asia vain “kolahti” ja ja hän oli koukussa.

Mutta mikä ajaa tätä etsintää? Monet varmaankin etsivät onnellisuutta tai parempaa elämää tai ehkä vain jotain erilaista.

Kaikki hyviä vaihtoehtoja mutta kukaan ei etsi esim. onnellisuutta pelkän onnellisuuden takia, mielestäni sen takana on oltava jotain mikä sitä etsimistä ajaa. Mitä siis onnellisuus tuo tullessaan? Tai mitä oikeastaan on “olla onnellinen”? Mitä siihen liittyy? Mitä on tämä onnellisuus?

Kun joku sanoo: “Minä olen onnellinen.” mitä sen takana on? Minkä takia joku haluaisi olla erilainen? Silloin jotain on saatu tai joku asia on niin kuin meitä miellyttää. Jotain tapahtui esim. joku sanoi että me olemme hauska tai että meillä on hyvä huumori tai ostimme uuden auton tai saimme uuden työpaikan tai mikä tahansa tilanne missä me olemme jotenkin päässeet korkeammalle. Tämän mukaan onnellisuus olisi jossain asiassa.

Mutta kun katsomme tarkemmin kaikkien näiden asioiden takana on joku positiivinen meihin itseemme kohdistuva ajatus. Mutta silloinhan nämä asiat eivät tuo onnellisuutta vaan se tapa jolla me reagoimme tekee meidät "onnelliksiksi". Mutta ehkä jonkun ajan päästä tämä ikuinen asioiden tavoittelu alkaa tuntua tylsältä tai jotenkin pinnalliselta. Tässä vaiheessa ajatus siitä ettei tämä ole sitä “oikeata” onnellisuutta saattaa hiipiä ajatuksiin ja aiheuttaa sen että lähdemme etsimään jotain todellisempaa. Saattaa olla että kysymällä mitä on onnellisuus olemme aloittaneet itseltä kyselyn emmekä edes tiedä sitä. Mutta voiko ajatus olla onnellisuutta?

Jos etsimme jotain se tarkoittaa että sen pitää olla jotain konkreettista minkä voi löytää kun taas ajatus on vain abstrakti idea joka voi vain esittää tai kuvailla jotain konkreettista. Mutta tämähän tarkottaisi että me emme ole onnellisia vaan joku asia mikä on tapahtunut sattuu sopimaan siihen mitä me luulemme/haluamme/kuvittelemme onnellisuuden olevan.

Onko hyvä fiilis onnellisuutta? Jos meillä on hyvä olo vain koska meillä ei ole huono olo niin onko se onnellisuutta? Voimmeko löytää onnellisuuden jos ajattelemme tietyllä tavalla? Vai esitämmekö löytäneemme jotain? Jos ajatukset voivat vain kuvailla mutta eivät olla onnellisuutta niin minkälainen olisi se oikea ja todellinen onnellisuus? Jos haluamme löytää jotain todellista ja pysyvää silloin meidän on etsittävä jostain muualta kuin ajatusten ja tunteiden seasta. Mutta mikä on silloin todellista ja mistä voi tietää mikä on todellista? Minä en tiedä ja en ole varma jos tämä minä voi sitä edes tietää.

On sanottu että ei voida sanoa mitä todellisuus on, voidaan vain sanoa mitä se ei ole. Luulisin tämän tarkoittavan että mieli voi vain nähdä vääryydet/epätotuudet jne mutta ei mitään absoluuttista. Kuulostaa hankalalta mutta jos etsimme jotain silloin en tiedä mitä tai mistä etsin joten miten voisin etsiä jotain tiettyä jostain teitystä paikasta kun en tiedä mitä ja mistä etsiä.

Kun kysymme kysymyksiä näemme sen mikä on virheellistä ja näemme ehkä väläyksen suunnasta ja jostain todellisemmasta. Mutta mitä meidän pitäisi kysyä? Kysyä ette voi väärin mutta voitte odottaa vastausta. Silloin se ei ole kysymistä vain vastauksen odottamista.

Vaivaako sinua joku asia? Onko sen takana joku kysymys? Olisitko onnellinen jos tähän kysymykseen vastattaisiin? Olisitko onnellinen jos sinun ei tarvitsisi kysyä tätä kysymystä? Kun olin masentunut ja yritin päästä siitä eroon sitä ajoi kysymys sen masennuksen alkuperästä. Etsin ehkä väärästä suunnasta, (toisista ihmisistä ja olosuhteista) mutta kysymys oli siellä silti. Ihmettelin jatkuvasti että mikä minussa on vikana ja että mitä minä olen tehnyt väärin jne.

Näiden kysymysten takana näyttäisi olevan usko tiettyyn minä-kuvaan. Ja tavallaan vahvistin tätä virheellistä ja viallista minä-kuvaa ja siinä samalla vahvistin myös masennusta. Tämä minä oli tietyistä reaktioista ja tilanteista koottu muistelma johon uskoin ja uskon yhä. Esim. näin ystäväni näkevän minut idioottina ja tyhmänä vaikka yritin olla mukava ja ystävällinen ja autteleva ja kun tämä kuva särkyi ja alkoi muuttua toisenlaiseksi aloin kärsiä. Toisin sanoin se kuva jota yritin muille syöttää ei mennyt läpi ja aloin (vaikka en sitä myöntänyt) nähdä valheellisuuteni läpi. Ehkä en ollutkaan se mitä luulin olevani.

Mutta kuka minä sitten olen jos en tämä personallisuus? Olenko vain tämä tietty tekojen, ajatusten ja muistojen kokelma joka rajoittaa kaikkea mitä teen? Jos tämä minä vain loppuen lopuksi rajoittaa minua onko hyvä olla tämä minä? Onko hyvä omistaa minä? Mistä se saa voimansa?

Kuten näette, en ole saanut paljon vastauksia, mutta olen kaivautunut syvemmälle. Ne kysymykset joita ensin esitin ovat menettäneet osan tehokkuudestaan niiden menettäessään tärkeyttään. Uusia kysymyksiä on paljastunut ja takaa-ajo jatkuu. Luulen että monet kysymykset tulevat menettämään tärkeytensä kun etenen tällä polulla. Välillä rasittavinta on vastausten puute ja tunne siitä ettei etene. Usko siihen että tietää tai ymmärtää heikkenee ajan kanssa ja pohja useilta asioilta tuntuu putoavan.

En tiedä missä loppu on ja minkälainen se on mutta minun on jatkettava. Tämä tunne että mikään ei riitä ja tieto siitä että jotain on tehtävä ajaa minua eteen päin. Olen kiitollinen siitä että elämä ajoi minut tilanteeseen josta minä saatoin tälle tielle lähteä. Vaikka se on ollut kivuliasta ja tulee olemaan kivuliasta on se myös auttanut minua näkemään oman valheellisuuteni. Ne asiat jotka ennen olivat tärkeitä, näen nyt valheina. Se ei ole aina helppoa mutta se on tie jota minun on kuljettava. Pois valheellisuudesta, pois elämäntyylistä joka ei enää tunnu oikealta. Kiintymysten kuolema tekee kipeää ja on vaikeaa jättää ne tiet joita emme enää halua kulkea. Siirtyä rehellisyyteen ja kokea se mikä on totta. Tuntea itsensä ja jättää itsensä. Niiden takaa paljastuu jotain uutta, sinne minun on mentävä. Muuten en ole vapaa.

Miksi en lähtisi mukaan?

Kirjoitan seuraavan tekstin silmällä pitäen niitä, jotka ovat kiinnostuneesta Itsekyselijät -tyyppisestä ryhmätyöskentelystä - lukevat tämänkin blogin tekstejä - mutta eivät jostain syystä tule kuitenkaan tapaamisiin. Seuraavassa joitakin arvailuitani niistä ajatuksista, joilla satunnainen henkilö saattaisi perustella itselleen puoliksi automaattisessa ajatusprosessissa "olla tulematta ryhmään". Nämä eivät siis ole välttämättä julkilausuttuja syitä, vaan taustalla piileviä ajatuksia. Tuumaile pitääkö jokin näistä paikkansa omalla kohdallasi.

Argumentti:
"Liian henkilökohtaista puhua asioistaan vieraassa ryhmässä"

Kommentti:
Asioihin on mahdollista saada objektiivisempi näkökulma ryhmässä. Ryhmässä huomataan, että olemme kaikki ihmisiä, joilla on periaatteessa samat inhimilliset perustaipumukset: kaipuu kokonaisuuteen, hyväksynnän ja rakkauden tarve, jne. Useimmat kaikista henkilökohtaisimmista asioista palaavat näihin. Ryhmässä on mahdollista huomata myös kuinka kaikki ihmiset jakavat vähemmän mairittelevia tunteita: itsekästä rakkautta, ylpeyttä, häpeää, vihaa, jne. Ryhmätyön tuloksena saattaa paljastua näiden ilmentymiä, eikä tässä ole mitään mitä tarvitsisi nolostella. Huomaamme, että näitä on itse kullakin, ja niistä on hyvä tulla tietoiseksi, jotta niistä voi päästää irti. Elämämme ja sen mahdolliset ongelmat - jotka hetki sitten näyttivät niin henkilökohtaisilta ja niin ylitsepääsemättömiltä - saattavat pienen etäisyyden ottamisen ja perspektiivin vaihtamisen jälkeen näyttäytyä aivan uudessa valossa. Itse olen pyöritellyt ehkä vuosia joitakin ajatuskeloja päässäni, näkemättä miksi olen niiden kanssa jumissa ja miksi asiat junnaavat paikallaan. Uskon, että Itsekyselijät -tyyppinen työskentely auttaa pääsemään tällaisista ylitse nopeammin kuin mitä olisi mahdollista oman pähkäilyn varassa.

Argumentti:
"Henkinen etsintä on yksinäinen taival, joka täytyy kulkea omillaan. Muut eivät voi juuri auttaa."

Kommentti:
Viittaan edelliseen kommenttiin ryhmätyön eduista. Suomalaisilla tuntuu olevan taipumusta kulkea vaikka läpi harmaan kiven kovalla sisulla. Joskus saattaa kuitenkin olla fiksumpiakin tapoja kuin kulkea kivestä läpi, esimerkiksi kiertää se :-)

Argumentti:
"Olen henkisissä asioissa sikäli kehittynyt, että tällainen ryhmätyöskentely saattaisi olla ajanhaaskausta itselleni." (julkilausumaton argumentti jossa hivenen ylpeyttäkin mukana). 

Kommentti:
Itsekyselijät --ryhmätyömenetelmän "isä" Richard Rose puhui kahdesta ns. universaalista laista, jotka jokainen voi todentaa toimiviksi omalla kohdallaan: "law of proportional returns" ja "law of extra-proportional returns". Ensimmäinen viittaa siihen, että kun näkee ryhmätyön mahdollisuutena tarjota apuaan muille ryhmän jäsenille, sitä saakin itse omassa elämässsän - eri yhteyksissä - tavoilla, jotka saattavat yllättää. Joten ei kannata aliarvioida auttamisen "moodiin" siirtymisen vaikutuksia! Toinen Richard Rosen laki viittaa ryhmätyön synergiaetuihin: kun tarjoaa oman panoksensa ryhmän käyttöön niin huomaakin saavansa takaisin suhteellisesti enemmän kuin mitä oli itse "investoinut". Auttamisen ei tulisi toki perustua laskelmointiin, vaan siihen, että se tuntuu oikealta ja hyvältä tekijässä, mutta on hyvä pitää nämä lait mielessä ja tarkkailla niiden vaikutuksia käytännössä.

Lopuksi

Itsekyselijät -tapaamisissa tarkastelemme erilaisia ajatuksia ja uskomuksia, joiden ohjaavasta vaikutuksesta elämässämme on tarkoitus tulla tietoiseksi ja auttaa tekemään valintamme tämän laajemman ymmärryksen pohjalta. Tässä yhteydessä on syytä todeta, että negatiivinen uskomus "olla uskomatta johonkin" on myös uskomus, esim. "en usko, että ryhmätapaamisista olisi mitään hyötyä itselleni". Yksi ainoa uskomus - negatiivinen tai positiivinen - saattaa blokata tien, jonka kulkeminen saattaisi johdattaa avarampiin mielen ja hengen maisemiin. Tästä syystä kannustan tutkimaan kaikkia uskomustemme taustaoletuksia - tapahtui tämä sitten yksin tai viikottaisten Itsekyselijät -ryhmätapaamisten tukemana.

Pohjaa ryhmätyölle

Tiedän toistaiseksi vain kaksi suomalaista, jotka ovat osallistuneet Richard Rosen metodologiaan pohjautuvaan ryhmätyöskentelyyn - itseni ja itävallassa asuvan Topin. Seuraavassa Topin kontribuutio blogiin.

Ryhmätyö tällaisissa asioissa kuten 'hengellisyys' oli minulle matkani alussa aivan vieras käsite, itse luulin sen olevan hyödytöntä koska mitä voit saada toisilta ihmisiltä sisäiseen matkaan? Mutta nyt kun mietin niin suuri osa näistä ajatuksista saattoi perustua jonkin näköiseen pelkoon siitä, että tulisin jollain tavalla nöyryytetyksi tai että kuulostaisin jotenkin hullulta puhuessani näistä asioista muille.

Olen nyt ollut muutamia kuukausia mukana nettikeskusteluryhmässä jota englanniksi kutsutaan nimellä "confrontation group". Sanakirja antaa sanan "confrontation" yhdeksi vaihtoehdoksi 'osoittaminen' ja mielestäni se kuvaa aika hyvin sitä mitä tällaisissa ryhmissä tehdään. Tavallaan osoitetaan kysymyksillä niihin asioihin, jotka ovat muiden henkilöiden ajattelun takana. Niin, että ne uskomukset jotka ohjaavat käyttäytymistämme ja ajatteluamme tulisivat näkyviin ja jotta niitä olisi mahdollista tutkia. Tämä voi tuntua jopa uhkaavalta, mutta se on vain merkki siitä että jotain on tulossa pinnalle ja että meidän tulisi kiinnittää siihen huomiomme. Mutta tämä on hinta joka kannattaa maksaa.

Luulisin, että minunkin etsintäni sai tavallaan aivan uudenlaisen draivin sen jälkeen kun liityin ryhmään ja asiat tuntuvat liikkuvan parempaan tahtiin kuin ennen. En toisaalta ole tästä varma, koska tällaisella matkalla edistystä on hieman hankala mitata. Ei koskaan voi tietää näemmekö kehitystä vain koska haluamme nähdä sitä tai koska olemme ymmärtäneet jonkun opetuksen väärin ja niin myös tulkitsemme itseämme väärin tai saattaa olla että tämä “kehitys” on tipotiessään kun huomisaamu valkenee. Mutta juuri näitä asioita tällaisessa ryhmätyössä kuuluukin käydä läpi. Omia epäilyjä, aavistuksia, ajatuksia, ongelmia jne. Tällainen asioiden epäily on hyvin tärkeää jotta voitaisiin liikkua vääristä/epätosista uskomuksista todellisimpiin uskomuksiin joka on tarpeellista niiden jos haluamme ymmärtää itseämme. Saatamme esim. luulla että olemme jotenkin todella ihania tai enkelimäisiä mutta kun katsomme hieman olemmenkin idiootteja ja täysin itsekkäitä.
Tällaisen ryhmän ns. “pohja” pitäisi mielestäni olla rehellisyys. Aloitetaan rehellisellä asenteella ja pyritään aina vain olemaan enemmän ja enemmän rehellinen. Rehellisyys ei nyt tarkoita sitä että sanotaan kaikki syvimmät ja isoimmat salaisuudet samoin tein vaan että ollaan ja käyttäydytään sillä tavalla mikä on luonnollista kullekin. Käyttäydytään niin sanotusti siitä paikasta missä ollaan eikä yritetä olla jotain supertehokkaita hengellisyyden mestareita. Toki sellaiseksi voi tekeytyä ja nähdä suurta vaivaa ylläpitää tuota roolia. Mutta mielestäni näin tehdessään ihminen menettää suuren osan siitä hyödystä mitä tällaisesta ryhmästä hän voisi saada. Sitä vartenhan me teeskentelemme, peittääksemme kaikki epämukavat ja epämiellyttävät puolet itsestämme niin etteivät toiset tai me itse ajattelisi pahaa meistä. Mutta ryhmätyön koko pointti on se että nämä ns. “rumat” puolet pitää tuoda esiin muuten niistä ei voi päästä eroon. Tätä tarkoitan, kun sanon että käyttäydytään siitä paikasta missä ollaan. Ollaan vain nämä virheelliset ja epätäydelliset 'me'. Periaatteessa epärehellisyys on mahdotonta koska emme voi käyttäytyä mistään muusta paikasta kuin siitä missä me olemme. Pitäisi vain löytää joku tasapaino ettei mentäisi äärimmäisyyksiin. Niin että oltaisiin vain normaaleja. Itse aloitin siltä pohjalta Internet (confrontation-Group) ryhmässäni että olisin vain mahdollisimman rehellinen ja kertoisin ongelmistani ja ajatuksistani niin kuin itse näin ne. Tämä sitten taas oli taas tapa miellyttää muita ja saada itseni ajattelemaan, että olen jotenkin edistynyt tässä työssä. Tällä tavalla vältin ja vieläkin vältän näyttämästä puolia joista en pidä. Mutta kuten ehkä nyt huomaatte tämä ei ole hyödyllistä koska en oppinut tuntemaani itseään yhtään paremmin kunhan nyt kohentelin ulkokuortani. Mutta meidän on silti pyrittävä olemaan niin rehellisiä kuin mahdollista, muuten emme voi olla rehellisempiä. Rehellisyyteen sisältyy myös asioiden tiedostaminen sillä jos et ole asioista / ajatuksista / tunteista tietoinen niin et voi myöskään olla varma oletko rehellinen vai et. Joku sanoi että rehellisyys tarkoittaa sitä että ollaan tietoisia kaikista motivaation lähteistä, kaikista ajatuksista ja kaikesta mikä vaikuttaa meihin. Ja ne kaikki asiat on vielä hyväksyttävä sillä muuten et tule ns. “paljastamaan itseäsi” näissä ryhmätuokioissa vaan piiloudut jonkun kuoren taakse. Rehellisyys ei ole mukavaa, se sattuu. Joku sanoi myös “there where is pain, there is truth also”